Ylläsjärvi 11.7.2015, puolipilvistä, vajaa 15 astetta, raikas tuuli koillisesta. Ihan unelmakeli. Aikaa lähtöön on viisi minuuttia. Lämmittelyt eli bajamajalle juoksut on tehty ja märkäpuku uitettu eli veden lämpötila tsekattu. Naisia on rivissä kolmattakymmentä. Kaikkien mielissä tuleva tunti ja koitos. Ylläsjärven laineet jo odottavat uimareita matkalle. Pa-pam! On aika ulkoilun riemulle. Mutta miten tunturihiihtäjä ja tunturikiikkuja tähän hetkeen ja Ylläsjärven rantaan ovat päätyneet?
Tunturitriathlon on
Ylläksellä toista kertaa järjestetty kaiken kansan kisatapahtuma kolmilajiharrastajille.
Tapahtuman järjestää paikallinen laskuseura Läskit ja Nahkat, iso kiitos tälle
väelle onnistuneen tapahtuman luomisesta ja järjestämisestä. Triathlon koostuu
yllätys yllätys kolmesta lajista eli uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Ja
oodilaisten riemuksi kyseinen tapahtuma on vieläpä maastoversio eli pyöräily ja
juoksu kulkee polkuja pitkin. Matkat tässä kisassa ovat uinti 300 m, pyöräily
10 km ja juoksu 5 km. Eli saa sprintata. Eikä peesauskieltoakaan ole.
Tunturihiihtäjän
treenifilosofiaan on pitkän aikaa kuulunut ajatus, että eri lajeja
harrastamalla kroppa ja mieli pysyvät virkeinä ja paikat helpommin ehjinä. Oli
siis melko mieluisa löytö, kun hiihtäjä edelliskesänä kisailmoituksen bongasi.
Silloin suoraan mökkileiriltä grilliherkkujen ja lettukestien keskeltä
palanneena helteinen kisapäivä sai posket punottamaan, liikkumisen riemusta.
Ennen kaikkea osallistuminen jätti kipinän osallistua uudelleenkin, ja
mielellään Ylläksellä. Leppoisa henki tapahtuma-alueella jäi myös hiihtäjän
mieleen.
Jossain kohtaa
kesäkuuta tunturihiihtäjä otti siis puhelua tunturikiikkujalle saadakseen tämän
mukaan kisaan. No, se nyt oli – kuten jo varmaan arvaattekin – helppo homma ja
klik klik, ilmoittautuminen oli tehty.
Hiihtäjä ja kiikkuja
katsoivat kalentereitaan ja keksivät kovin omalaatuisen ja jonkun mielestä
rohkeankin valmistautumistavan. Treeni jätettäisiin lauantaista kisaa
edeltävään torstai-iltaan. Etelän kutsu
kävi molemmille edeltävän viikon ajan. Ja kun eteen kuohui vielä Kuusamon
koskireissu, totesivat tyäret, että treeni jääköön kisaa edeltävään iltaan. Ja
niin Kuusamosta parkkiin Eelin kaupalle. Tunturihiihtäjä täsmälliseen tapaansa
vain viisi minuuttia myöhässä ja tunturikiikkuja kahvikuppi kädessä – pyörät
alle ja polkemaan. Kellohan ei tässä vaiheessa ollut enempää kuin puoli
yhdeksän illalla.
Muutaman minuutin
kuluttua kymmenen kilometrin kiekalta autoille palattuaan alkoi oodilaisten
valmistautumisen kenties tärkein, ainakin vahvin, osuus: tankkaus. Hiihtäjä ja
kiikkuja järkeilivät, että jos he söisivät kuin urheilijat, niin tulos
seuraavana päivänä olisi sen mukainen. Eli pöydälle levitettiin siis
proteiinirahkaa, raejuustoa, proteiinijuomaa ja banaania. Suklaa, no oli
sitäkin. Sitten siirtyminen telttapaikalle ja hyvä oli nukahtaa näin
huolellisen valmistautumisen jälkeen. Kisassa ei voisi tulla muuta kuin
onnistumisia.
Tankkaushetki. |
Kisa-aamu alkoi
rattoisasti rupatellen trangian äärellä. Kesken puuronkeiton kiikkuja
harjoitteli osuvia askelia aamupalakattauksen keskellä, muuvithan olivat hallussa
ja vain voiveitsi tipahti rasialta. Alkulämmittely oli siis tehty ja
Ylläsjärveä kohti.
Kisapaikalle
jännittämään ja kuuntelemaan ohjeistuksia. Numerolaput jakoon. 13 ja 16. Ei
onnennumeroita. Tavarat laatikkoon, kengät alimmaisiksi, siihen sukat ja shortsit
ja päällimmäiseksi paita. Kypärä vaatteiden viereen ja pyyhe reunalle. Tarviiko
sitä oikeesti? Paitaa ehkä vielä vähän parempaan asentoon. Helpompi pukea
päälle. Vai tarkenisiko t-paidalla sittenkin? Ei, tämä on hyvä. Tuulee ja on
kuitenkin hyttysiä. Mihin pyörä? Ai, aidan viereen. Kummalle puolelle sen saa
jättää? Näkyykö numero varmasti? Vielä täytyy pukea märkkäri. Lähtöön on puoli
tuntia.
Pa-pam! Huh, näinkö
raikasta se olikin, no puuh-puuh-puuh. Jos tästä aloittaisi vaparilla, auts
joku potkaisi kylkeen. Oho, kyynärpää huitaisi vierellä uivaa. No niin, huh nyt
on väljempää. Voi uida. Tuolla näkyy ensimmäinen kierrettävä poiju. Ja tuuli kääntyi sopivasti selän taakse,
tässähän jaksaa taas. Puuh-puuh-puuh. Toinen poiju, onpa viileä tämä vesi
vieläkin. Oho, joku ottaa loppuspurtin, pitäiskö kokeilla jaksaisko itsekin?
Huoh, tuolla pääsee rantaan.
Ja sitten, miten
tämä menikään. Paita ensin, voi hitsi eihän tätä saa päälle kun on nihkeä iho.
Shortsit, sukat, ai niin kypärä vielä. Oliko se pyörä missä? Niin ja piti
taluttaa tien yli. No nyt saa polkea. Rullaapa kivasti. Huhhuh, ensimmäinen
ylämäki, siitä noin. Vähän pienempää vaihdetta ja noin. Ai, oho kun tulee lujaa
ohi. Aiai, tiukka pitkos edessä. Meneekö? Oi, auts. Ei mennyt mudasta yli. Höh.
Puuh-puuh-puuh. Jahas, tässä tuli se pehmeä suokohta. Mutta sieltä laidastahan
pääsee. Noin. Isompaa vaihdetta, hyvä polku polkea. Alamäki, huh. Oho, hyppy!
No, kierrän kuitenkin. Ja tästä lähti viimeinen ylämäki, vielä jaksaa. Pari
mutkaa enää, sole pahakaan. Viimeinen mutka vasempaan, huh alamäki. Onpas
vauhtia, ehkä pikku jarru kuitenkin.
Ja pyörä hälle noin
ja tossua jalkaan näin. Ei juomaa kiitos ei. Ihana palauttava alamäki. Tästä kevyesti näin joo. Huh, nyt alkaa tuntua
jaloissa, onpa pehmeä maasto. Oisko tuo reuna vähän kovempi? Vielä kilsa, no
sen nyt jaksaa. Järvi näkyy jo, jes. Siitä tien yli, missä maali? Ai tuolla,
sinne. Jes, maalissa! Aika tunti jotakin, ei sen väliä. Hyvä fiilis. Vähän
urheilujuomaa tuolta, noin.
Maalissa hymyilyttää. |
Vilvoittelua jaloille. ( Kuva: Tunturitriathlon / Janne Koskenniemi ) |
Hiihtäjä ja kiikkuja
olivat tehneet valmistautumisen lisäksi oivan palauttelusuunnitelman. Pikku
palauttava iltamäki Pallaksen Pyhäkurulla karistaisi maitohapot jaloista.
Sukset matkaan ja Pallasta kohden siis. Ja jos poistaa Pyhäkurun puuterinomainen
valkeus hapot jaloista, niin yhtä tehokkaasti poistaa keskiyön aurinko
väsymyksen silmistä. Toista sataa verttiä kesäfirniä, ai että!
Siinä sitä on, monen monta kesälaskumetriä! |
Pikku pujottelu alkuun. |
Kotio on kiva kävellä tässä valossa. |
Voisi kuvitella
päivän olleen täysi, vaan vielä pieni pakkaussessio seuraavana päivänä alkavaa
melontareissua varten. Kellon lyödessä kolme yöllä näpäyttivät hiihtäjä ja
kiikkuja kellot soimaan vartin vajaa kuusi. Päivä oli ollut täynnä liikkumisen
ja ulkoilun riemua, nyt oli levon vuoro. Tyäret kömpivät makuupusseihinsa ja
uinahtivat makoisiin uniin.
Triathlonterveisin,
Elina ja Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti