torstai 30. heinäkuuta 2015

Ylläsjärven Tunturitriathlon


Ylläsjärvi 11.7.2015, puolipilvistä, vajaa 15 astetta, raikas tuuli koillisesta. Ihan unelmakeli. Aikaa lähtöön on viisi minuuttia. Lämmittelyt eli bajamajalle juoksut on tehty ja märkäpuku uitettu eli veden lämpötila tsekattu. Naisia on rivissä kolmattakymmentä. Kaikkien mielissä tuleva tunti ja koitos. Ylläsjärven laineet jo odottavat uimareita matkalle. Pa-pam! On aika ulkoilun riemulle. Mutta miten tunturihiihtäjä ja tunturikiikkuja tähän hetkeen ja Ylläsjärven rantaan ovat päätyneet?

Tunturitriathlon on Ylläksellä toista kertaa järjestetty kaiken kansan kisatapahtuma kolmilajiharrastajille. Tapahtuman järjestää paikallinen laskuseura Läskit ja Nahkat, iso kiitos tälle väelle onnistuneen tapahtuman luomisesta ja järjestämisestä. Triathlon koostuu yllätys yllätys kolmesta lajista eli uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Ja oodilaisten riemuksi kyseinen tapahtuma on vieläpä maastoversio eli pyöräily ja juoksu kulkee polkuja pitkin. Matkat tässä kisassa ovat uinti 300 m, pyöräily 10 km ja juoksu 5 km. Eli saa sprintata. Eikä peesauskieltoakaan ole.

Tunturihiihtäjän treenifilosofiaan on pitkän aikaa kuulunut ajatus, että eri lajeja harrastamalla kroppa ja mieli pysyvät virkeinä ja paikat helpommin ehjinä. Oli siis melko mieluisa löytö, kun hiihtäjä edelliskesänä kisailmoituksen bongasi. Silloin suoraan mökkileiriltä grilliherkkujen ja lettukestien keskeltä palanneena helteinen kisapäivä sai posket punottamaan, liikkumisen riemusta. Ennen kaikkea osallistuminen jätti kipinän osallistua uudelleenkin, ja mielellään Ylläksellä. Leppoisa henki tapahtuma-alueella jäi myös hiihtäjän mieleen.
Jossain kohtaa kesäkuuta tunturihiihtäjä otti siis puhelua tunturikiikkujalle saadakseen tämän mukaan kisaan. No, se nyt oli – kuten jo varmaan arvaattekin – helppo homma ja klik klik, ilmoittautuminen oli tehty.

Hiihtäjä ja kiikkuja katsoivat kalentereitaan ja keksivät kovin omalaatuisen ja jonkun mielestä rohkeankin valmistautumistavan. Treeni jätettäisiin lauantaista kisaa edeltävään torstai-iltaan. Etelän kutsu kävi molemmille edeltävän viikon ajan. Ja kun eteen kuohui vielä Kuusamon koskireissu, totesivat tyäret, että treeni jääköön kisaa edeltävään iltaan. Ja niin Kuusamosta parkkiin Eelin kaupalle. Tunturihiihtäjä täsmälliseen tapaansa vain viisi minuuttia myöhässä ja tunturikiikkuja kahvikuppi kädessä – pyörät alle ja polkemaan. Kellohan ei tässä vaiheessa ollut enempää kuin puoli yhdeksän illalla.

Muutaman minuutin kuluttua kymmenen kilometrin kiekalta autoille palattuaan alkoi oodilaisten valmistautumisen kenties tärkein, ainakin vahvin, osuus: tankkaus. Hiihtäjä ja kiikkuja järkeilivät, että jos he söisivät kuin urheilijat, niin tulos seuraavana päivänä olisi sen mukainen. Eli pöydälle levitettiin siis proteiinirahkaa, raejuustoa, proteiinijuomaa ja banaania. Suklaa, no oli sitäkin. Sitten siirtyminen telttapaikalle ja hyvä oli nukahtaa näin huolellisen valmistautumisen jälkeen. Kisassa ei voisi tulla muuta kuin onnistumisia.
Tankkaushetki.

Kisa-aamu alkoi rattoisasti rupatellen trangian äärellä. Kesken puuronkeiton kiikkuja harjoitteli osuvia askelia aamupalakattauksen keskellä, muuvithan olivat hallussa ja vain voiveitsi tipahti rasialta. Alkulämmittely oli siis tehty ja Ylläsjärveä kohti.

Kisapaikalle jännittämään ja kuuntelemaan ohjeistuksia. Numerolaput jakoon. 13 ja 16. Ei onnennumeroita. Tavarat laatikkoon, kengät alimmaisiksi, siihen sukat ja shortsit ja päällimmäiseksi paita. Kypärä vaatteiden viereen ja pyyhe reunalle. Tarviiko sitä oikeesti? Paitaa ehkä vielä vähän parempaan asentoon. Helpompi pukea päälle. Vai tarkenisiko t-paidalla sittenkin? Ei, tämä on hyvä. Tuulee ja on kuitenkin hyttysiä. Mihin pyörä? Ai, aidan viereen. Kummalle puolelle sen saa jättää? Näkyykö numero varmasti? Vielä täytyy pukea märkkäri. Lähtöön on puoli tuntia.

Pa-pam! Huh, näinkö raikasta se olikin, no puuh-puuh-puuh. Jos tästä aloittaisi vaparilla, auts joku potkaisi kylkeen. Oho, kyynärpää huitaisi vierellä uivaa. No niin, huh nyt on väljempää. Voi uida. Tuolla näkyy ensimmäinen kierrettävä poiju. Ja tuuli kääntyi sopivasti selän taakse, tässähän jaksaa taas. Puuh-puuh-puuh. Toinen poiju, onpa viileä tämä vesi vieläkin. Oho, joku ottaa loppuspurtin, pitäiskö kokeilla jaksaisko itsekin? Huoh, tuolla pääsee rantaan.

Ja sitten, miten tämä menikään. Paita ensin, voi hitsi eihän tätä saa päälle kun on nihkeä iho. Shortsit, sukat, ai niin kypärä vielä. Oliko se pyörä missä? Niin ja piti taluttaa tien yli. No nyt saa polkea. Rullaapa kivasti. Huhhuh, ensimmäinen ylämäki, siitä noin. Vähän pienempää vaihdetta ja noin. Ai, oho kun tulee lujaa ohi. Aiai, tiukka pitkos edessä. Meneekö? Oi, auts. Ei mennyt mudasta yli. Höh. Puuh-puuh-puuh. Jahas, tässä tuli se pehmeä suokohta. Mutta sieltä laidastahan pääsee. Noin. Isompaa vaihdetta, hyvä polku polkea. Alamäki, huh. Oho, hyppy! No, kierrän kuitenkin. Ja tästä lähti viimeinen ylämäki, vielä jaksaa. Pari mutkaa enää, sole pahakaan. Viimeinen mutka vasempaan, huh alamäki. Onpas vauhtia, ehkä pikku jarru kuitenkin.

Ja pyörä hälle noin ja tossua jalkaan näin. Ei juomaa kiitos ei. Ihana palauttava alamäki. Tästä kevyesti näin joo. Huh, nyt alkaa tuntua jaloissa, onpa pehmeä maasto. Oisko tuo reuna vähän kovempi? Vielä kilsa, no sen nyt jaksaa. Järvi näkyy jo, jes. Siitä tien yli, missä maali? Ai tuolla, sinne. Jes, maalissa! Aika tunti jotakin, ei sen väliä. Hyvä fiilis. Vähän urheilujuomaa tuolta, noin.
Maalissa hymyilyttää.

Vilvoittelua jaloille. ( Kuva: Tunturitriathlon / Janne Koskenniemi )

Hiihtäjä ja kiikkuja olivat tehneet valmistautumisen lisäksi oivan palauttelusuunnitelman. Pikku palauttava iltamäki Pallaksen Pyhäkurulla karistaisi maitohapot jaloista. Sukset matkaan ja Pallasta kohden siis. Ja jos poistaa Pyhäkurun puuterinomainen valkeus hapot jaloista, niin yhtä tehokkaasti poistaa keskiyön aurinko väsymyksen silmistä. Toista sataa verttiä kesäfirniä, ai että!
Siinä sitä on, monen monta kesälaskumetriä!

Pikku pujottelu alkuun.

Kotio on kiva kävellä tässä valossa.

Voisi kuvitella päivän olleen täysi, vaan vielä pieni pakkaussessio seuraavana päivänä alkavaa melontareissua varten. Kellon lyödessä kolme yöllä näpäyttivät hiihtäjä ja kiikkuja kellot soimaan vartin vajaa kuusi. Päivä oli ollut täynnä liikkumisen ja ulkoilun riemua, nyt oli levon vuoro. Tyäret kömpivät makuupusseihinsa ja uinahtivat makoisiin uniin.

                                                     

Triathlonterveisin, Elina ja Jenni




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti