Aika ennen Oodia

Olipa kerran tunturihiihtäjätyär, jonka pohjolan tuulet kuljettivat korkeampien kerojen kaipuussa Kannuksesta Leville. Tämä tunturikiitäjä viihtyy myös rinkka selässä, pyörän satulassa ja alamäessä luikerrellen. Hänellä on vankka halu seurata omia polkujaan hetkestä nauttien.

Ja olipa kerran myös tunturikiikkujatyär, jonka jylhemmät jyrkänteet johdattivat joutuin Hollolasta Ylläkselle. Tämä mäenlaskija viihtyy myös köyteen kiinnittyneenä, kädet pyörän sarvilla ja Meindlit jalassa. Hänellä on vahva palo heittäytyä uusiin seikkailuihin täydellä sydämellä.

Näiden elämästä nautiskelijoiden polut kulkivat omia uomiaan, kunnes eräänä päivänä he löysivät toisensa samasta lautasta kosken kuohuissa. Siinä jonkin aikaa toisiinsa tutustuttuaan he löysivät monta muutakin yhdistävää tekijää. Silloin tällöin he viettivät aikaa yhdessä ulkosalla; välillä suksilla toisin taas patikalla. Kunnes koitti toukokuinen torstai. Tällöin keli oli mitä kurjin, vettä vihmoi ja tuuli tuiversi. Tyäret olivat sopineet näkevänsä Pallaksen parkissa ja olivat lähdössä Pyhäkurulle kurvittelemaan. Tunturikiikkuja oli juuri saapunut pelipaikoille odottelemaan tunturihiihtäjää. Hän kiehautti kahvit Trangialla katoksen alla ja silloin hänen puhelimensa soi. Soittaja oli tunturihiihtäjä. Samantien kiikkuja tiesi, että kyseessä on samanlainen tilanne kuin monen muun kanssa aiemmin. Hän oli varma että hiihtäjäkään ei tulisi ikävän sään vuoksi. Kiikkuja vastasi puhelimeen ja oli pudottaa kahvit monoillensa kun hiihtäjä vain ilmoittikin olevansa vain viisi minuuttia myöhässä, täsmälliseen tapaansa. Tällöin kiikkuja tiesi, että tässä on jotakin erityistä.

Täydellinen näkyvyys Pyhäkurussa tunturihiihtäjälle ja tunturikiikkujalle

Monta sataa verttiä täydellistä kevät firniä!! Uskokaa poies!

Se oli lorun loppu ja tästä alkaa Oodi ulkoilun riemulle!

Skibotn, Norja

Pöyrisjärven erämaa- alue. Kuva: Markus Kumpula

KUKA MITÄ HÄH!?

Tunturihiihtäjä tunnetaan paremmin nimellä Jenni Ranta- Ylitalo ja Tunturikiikkuja nimellä Elina Molkkari. Tosissaan huomattiin kesän alussa, että yhteisten harrastusten lisäksi ajatukset elämästä ja arvoista kulkivat samoja polkuja. Molemmat oltiin tehty myös päätös viettää ”työvapaata” kesää. Siitäpä se yhteinen harrastaminen erinäisten ulkoilmalajien parissa alkoi.

Jonkin aikaa harrasteltuamme ystävien ja tuttavien kummastelut ja peukutukset saivat meidät hoksaamaan, että me vietetäänkin aika paljon aikaa ulkosalla. Näistä todisteina, että kuuden tunnin suksipatikan jälkeen kahdeksan tunnin maastopöräily ei oo pahakaan, tai triathlonin jälkeen lähetään keskiyönauringossa Pyhäkurulle laskemaan. Lisäksi Elina on niin pihalla, että on huhtikuusta asti asunut pakettiautossaan/teltassaan, eikä Jennikään, vaikka omistaakin katon ja neljä seinää Leviltä, ole viittä yötä enempää kotonansa kesän aikana viettänyt. Tekemistemme tuoman positiivisen palautteen saattelemana tajuttiin, että kaippa tässä touhutaan jotakin normaalia kummempaa ja siitä saattaisi olla kertomuksen aiheeksi.

Tässä blogissa me kerromme teille meidän jokapäiväisistä hullutuksista, retkistä ja reissuista. Toivomme, että viihdyt blogimme parissa ja saat mahdollisia reissuvinkkejä. Haluamme myös saada teidät innostumaan ulkoilusta ja simppelistä elämäntavasta. Saatetaan me myös jokunen secret spottikin paljastaa jos oot tarkkana ;) Ennen kaikkea me vain tykätään olla ulkosalla pilvellä ja auringolla ja tämä blogi on Oodi ulkoilun riemulle.

Nähdään ulkona!

Mukaansa tempaavia lukuhetkiä toivottavat

Tunturihiihtäjä (Jenni Ranta-Ylitalo)

Tunturikiikkuja (Elina Molkkari)