Pöyristyttävä Pöyrisjoki

Muistellaanpa vielä kerran kesän lämpöisiä päiviä ja mennään takaisin heinäkuulle. Triathlon oli siis kisattu, Pyhäkuru laskettu ja kuivasäkit pakattu täyteen melontakampetta ja ennen kaikkea ensiluokkaista evästä. Matka kohti Pöyrisjärven erämaa- aluetta ja Pöyrisjokea kohden sai alkaa.

Aina ei tarvitse hiihtäjän ja kiikkujankaan juosta tukka putkella tai polkea pyörää vanteet soikeana vaan Oodikin nauttii siitä kun laineet liplattavat Kaisla- venettä hiljalleen eteenpäin eli osataan mekin vain istahtaa ja iloita hetkestä paikoillaan.

Kaisla- vene

Suuntasimme siis nelipyöräisen kohti Näkkälän kylää Pöyrisjoen melontareitti mielessämme. Matkaan meille lähti mukaan kaksi partaista erätoveria rauhoittumaan erämaahan ja pitämään jokireissun kalakiintiötä toivotulla tasolla. Tarkoituksenamme oli meloa Pöyrisjärveltä Vuontisjärvelle yhtä kuuluisinta ja komeinta erämaajokea eli Pöyrisjokea pitkin. Matkaa välille meloen kertyi noin 45 kilometriä ja aikaa olimme reissulle varanneet paljon, sillä tarkoituksena oli nimenomaan nautiskella ja tutkailla ympärilleen kalastusvapa kädessä. Loppujenlopuksi meiltä aikaa reissuun kului viisi päivää matkoineen päivineen. Neljä päivää käytimme itse melontaan ja ensimmäinen päivä kuluikin kävellessä Näkkälästä Pöyrisjärven rantaan.

Elikkä tosissaan tavantallaajalle tiet loppuvat niin sanotusti Näkkälään ja täältä on melontakalusto kuljetettava 20km päähän Pöyrisjärvelle jonkun maastoluvat omaavan paikallisen maasturin katolla. Meidän kalustomme kuljetti oikein auttavainen Leppäjärveläinen nuori perhe. Olisimme kuulemma sopineet vielä itsekin kyytiin tavarapyramidin päälle, mutta mehän mielellämme tallasimme uusissa maisemissa lihasvoimin hyvästä kelistä nauttien. Haluamme kuitenkin suuresti kiittää saamaamme palvelua. Kaikki oli viimeisen päälle hienosti hoidettuna nätisti oikeilla pakoillaan. Kananmunatkin olivat jopa ehjinä perillä töyssyisen mönkkäriuran jäljiltä. Lisäksi he kuljettivat vielä autommekin Näkkälästä Vuontisjärvelle sovittuun lopetuspaikkaan. Näinpä kaikki tarvittavat eli kalusto ja melojat saatiin oikeaan osoitteeseen. Nyt itse reissutarinan pariin!

1. Päivä

Starttasimme auton kärryineen ja kanootteineen liikeelle Muotkavaarasta varhain aamulla seitsemän aikaan. Näkkälään oli sovittu tapaaminen kaluston kuljettavan henkilön kanssa kymmeneltä, joten saimme ajella rauhakseen. Näkkälään päästyämme oli siellä jo mallikkaasti ajallaan maastoauto odottamassa lastausta. Kanootit katolle, muut melontakamppeet takaovista sisään ja matkaan. Oli sen verran nätti ja tyyni päivä, että parkkipaikalla oli muutamisen pientä siivekästä mustaa ystävää, että siinä ei paikoillaan kovin pitkään viihtynyt.

Reipas retkikunta valmiina aloittamaan seikkailunsa Näkkälästä

Kalusto lähti edeltä pitkin pomppuista metsätietä ja me kiristimme kenkien nyörit ja läksimme tallaamaan perässä 20 kilometrin matkaa kohti Pöyrisjärveä. Polku oli erittäin helppokulkuista (kyllähän siitä autollakin pääsi) ja tasaista, joten matkan voisi taittaa hyvinkin rivakasti. Me nautimme lämpimästä kesäpäivästä hyttyshatut päässä ja tutustuimme uuteen maisemaan välillä ruohonjuuritasolta ja välillä kiikareiden linssien lävitse. Matkalla myös nautimme erämaa-alueiden luksuksesta ja tekaisimme koivutulet ja paistelimme makkarat ja ryystimme kupposet kahvia.

Eivät hyttyset häirinneet!

Helppokulkuista jälkeä Pöyrisjärvelle (kuva: Markus Kumpula)

Eräoppaiden lintutunnistushetki

Pöyrisjärveä lähestyttäessä hiekkainen polku muuttui yhä pehmeämmäksi ja lähes kuin aurinkorantojen hiekoilla olisi kävellyt. Niimpä otimmekin kengät pois ja läpsyttelimme paljain varpain hihitellen ja ihmettelen, että ollaanko me taas suomen Lapissa vai missä!?

Taukoilua lähellä Pöyrisjärveä

Hiekkaa varpaissa, kesä! :) (kuva: Markus Kumpula)

Pöyrisjärvelle päästyämme löysimme kalustomme nätisti laiteltuna aivan rannan tuntumasta, joten tavaroiden pakkaaminen kanoottiin kävi hetkessä. Melontainto oli kaikilla niin suuri, että päätimme samantein hypätä Kallon ja Kaislan (retken aikana erämaan huuma sai meidät nimeämään kanoottimme ja lopulta keksimme niistä jopa laulun, mutta jääköön se meidän reissulaisten väliseksi sävelmäksi. ;) kyytiin ja meloa lähelle joen suuta lähimpään matkalaisten sydäntä lämmittävään leiripaikkaan. Ja sehän löytyi nopeasti hieman suojaisesta poukamasta kultaiselta hiekkarannalta tietenkin.

Sekalainen seurakunta Pöyrisjärven edustalla (kuva: Markus Kumpula)

Pakkailuhommia (kuva: Markus Kumpula)

Valmiina lähtöön!

Kaisla & Kallo, sekä niiden ylpeät matkustajat (kuva: Markus Kumpula)

Ensimmäisen illan ruokapolitiikasta vastattiin me ja tehtiin heti selväksi, tapamme mukaisesti, että tällä reissulla syödään hyvin. Loihdimme Kaislan uumenista porsaan sisäfilettä, nuotiopottuja, pekoniin käärittyjä herkkusieniä juusto täytteellä ja tieten ei sovi unohtaa jälkkäriksi vatkattua suklaamoussea. Vatsat täynnä oli hyvä nauttia kauniista kesäyöstä kaikkine mahtavine väreineen täydellisessä seurassa. Päivän käännyttyä jo huomisen puolelle maltoimme viimein kömpiä makuupusseihin ja odottaa huomista.

Illallista. Possu, potut ja sienet foliossa, nam!

Ei hullumpi rantakeittiö

2.  Päivä

Seuraavana aamuna ei ollut into yhtään hiipunut, vaikka Oodia ainakin nukutti pitkään hieman vähäisten viimeyön unien jäljiltä. Tajutessaan aamun olevan jo pitkällä (kellon lähestyessä kymmentä) pompattiin ylös, teltta ja muut roippeet säkkiin ja muna-pekoni aamiaisen jälkeen viriteltiin jo kalavehkeitä kuntoon samalla kun melottiin kohti jokisuuta. Heti, kun veneet tuntuivat ottavan vähän virtaa alleen, heitimme vieheet vesille ja eikä aikaakaan kun toinen harteikkaimmista erätovereista nappasikin jo ensimmäinen harjuksen.

Ensimmäisen jokipäivän kosket olivat pieniä, joten niistä ei tarvinnut sen suuremmin murehtia. Lähinnä ykkösluokan koskia, saattoi matkalla olla jokin kakkosluokan koskikin, mutta sen verran vähän oli vettä, että suurista aalloista ei tarvinnut murehtia. Suurimpia kiviä vältellen ja lopuista sitten otimme suuntimia välillä haluttuun ja välillä juuri siihen toiseen suuntaan.

Hiihtäjää ja kiikkujaa ei tänä päivänä kalaonni juurikaan suosinut. Hiihtäjä pääsi nauttimaan vavan heiluttelusta ja kiikkuja vapa soikeana kiskoi mitä erinäisempiä saaliita joenpohjasta, mutta yksikään ei juuri painoa lukuun ottamatta muistuttanut suomuista ystävää. Sen sijaan, kuten jo aikaisemmin todettiinkin, kalakiintiöstä silti pidettiin huoli, ja jo ennen lounasaikaa oli Kallo- vene täynnä harjusta, joten vetäisimme maihin, ja mutustelimme reissun ensimmäiset kalaeväät voipottujen kera.

Kiikkujan suurin saalis

Yksi niistä monista harjuksista :)

Lounaspaikka (kuva: Markus Kumpula)

Potut, voikastike ja tuoreinta kalaa mitä syödä voi! Ei ole parempaa.

Jälleen täysin vatsoin ja hyvinkin lämpimässä kelissä jatkoimme rauhakseen meloskelua seuraavaan majapaikkaan, mikä löytyikin nätiltä pitkältä tasaiselta jokirannalta aivan Tollakaskosken ja Tollakasvaaran juurelta. Illasta vielä kokeilimme kaikki kalaonneamme, mutta saman kaavan mukaisesti kalasaaliit osuivat siihen tuttuun koukkuun, joka kuului ystävällemme Janille. Mutta tärkeimpänä saaliina tietysti saimme nauttia, kalastaa ja rentoutua täysin siemauksin. Illalliseksi nautittiin sekä suolaisia että makeita lettuja ja Jani valmisteli jos jonkin moista kalaa ensi aamua varten. Tänä iltana myös hyttyset olivat todenteolla löytäneet leiripaikkaamme ja lettujen ehkä tärkein mauste, täyte ja lisuke olivatkin itse verenimijät. Niitä oli turha yrittää huitoa tai nyppiä lautaselta poies, sen vertta niitä oli. Proteiinipitoisen murkinan jälkeen, oli jälleen puolen yön aikaan hyvä sukeltaa hymy korvissa pussiin ja levolle.

Leiripaikka Tollakasvaaran juurella (kuva:Markus Kumpula)

Kalastusjuttuja

Tunnelmointia ja illallista (kuva: Markus Kumpula)

Proteiinilettuja (kuva: Markus Kumpula)

3. Päivä

Kolmas päivä toistamiseen yllätykseksemme oli kesäinen ja tyven. Täyttä aurinkoa. Olimme taipuneet ennen reissua katsomaan myös ennustettua säätä ja se näytti siltä, että kuorivaatteet on hyvä jättää kuivasäkissä päällimmäiseksi, mutta tärkein varuste oli aurinkorasva.

Aamiaista syötiin kuin herrat konsanaan. Pekonit, kananmunat ja kalaa kolmella tavalla, nam! Päätimme käyttää aamupäivän omien juttujen ja tutkimusretkien toteuttamiseen leiripaikalta. Niimpä kolme retkikuntalaista lähti näkemään kauas Tollakasvaaran päältä ja kalamies jäi rantaan vielä sen reissutaimenen toivossa.

Leiripaikalta matka Tollakasvaaralle oli lyhyt ja helppokulkuista tundraa, muutamia alempana olleita suopätkiä lukuun ottamatta. Saappaat oli tosi jees. Matkalla tunnistelimme tunturikasveja ja huipulla kuuntelimme kapustarinnan yksinäistä huutoa. Näkymä huipulta oli niin sykähdyttävän kaunis ja pysäyttävä, ja pienen hellän tuulen puhaltaessa saimme nauttia siitä vielä ilman itikoitakin, joten laitoimme ihan pitkäkseen ja pitkän tovin vain makoilimme omissa ajatuksissamme. Täynnä toivoa ja puhtia laahustimme takaisin alas leiriin lounastamaan. Päivä oli kuitenkin niin kuuma, että pieni pulahdus vilvoittavassa vedessä kuitenkin ensin.

Tunnelmaa Tollakasvaaran huipulta (kuva: Markus Kumpula)

Avarat maisemat aukenivat huipulta (kuva: Markus Kumpula)

Iloiset huiputtajat

Lounaan jälkeen laitoimme vielä veneet vesille ja suuntasimme keulat alajuoksua kohden. Kosket jatkuivat samanlaisina kuin ensimmäisenäkin päivänä. Hieman vauhdikkaampiakin tuli vastaan ja ne vaativat tarkempia ajolinjoja kivien vuoksi. Joitakin koskia, mistä emme niskalta nähneet laskulinjaa vilaisimme maista mahdollisten kivikönkäiden ja kiviportaiden vuoksi. Niitä ainakin tällä vedellä riitti. Kaikki oli helposti laskettavissa kun vain laskuväylä oli selvä.

Aikamme pärskiteltyämme leiripaikka löytyi aivan Valkamakosken alapuolelta vasemmalta puolelta rantaa. Tavan mukaisesti täyttävän kolmen ruokalajin illallisen jälkeen oli hyvä venuttaa iltaa pitkälle hyvien ystävien parissa ennen kuin nukkumatti kaatoi yliannostuksen unihiekkaa retkeläisten iltateehen.

Aurinkoenergiaa

Leiriä

4. Päivä

Tätäkin päivää oli jo odotettu, sillä eteen olisi tulossa muutama vauhdikkaampikin mahdollisesti laskettava koskiosuus. Aamulla emme sen suurempia vetkutelleet, nautimme maukkaan aamiaisen ja laitoimme veneet vesille. Isompia koskia oli odotettavissa vasta päivän loppupuolelle, joten saimme vielä meloskella huoletta pitkän pätkää. Alkuun Valkamakosken jälkeen meillä olikin edessä pidempi suvanto-osuus, jossa vesi virtasi hitaasti. Aika oli hyvä käyttää veneessä kellumiseen JÄLLEEN auringosta ja kesäkuumasta nauttien, sekä tietenkin kalastukseen.

Kaisla ja kyytiläiset olivat pyörällään tästä auringon määrästä

Lounaspaikan löysimme pienen rinteen päältä, jonne mukavasti puhalsi pieni tuuli, joka piti suurimmat itikkaparvet loitolla. Sen verran turvoksissa jo osa naamoista oli, että tuulta jo vähän toivottiinkin. Lounaaksi loihdimme tukevasti pekoniin käärittyjä makkaroita, huh kyllä niillä nälkä sitten siirtyi!

Lounaspaikka (kuva: Markus Kumpula)

Lounaspaikalta jatkettaessa ennen isompia koskia oli vielä edessä hyvä pätkä ykkös-kakkosluokan koskea. Kivinen meno jatkui, mutta laskeminen oli itseasiassa mielekästä, kun koko ajan sai tehdä täysillä töitä ja meloa välttääkseen suurimmat kivet, mutta isoista aalloista ja kanootin täyttymisestä vedestä ei ollut huolta.

Sitten oli edessä ensimmäinen isompi koski, joka oli kehotettu rannalta etukäteen tarkastettavaksi. Tämä oli Pahtakoski, koskiluokitukseltaan 2+/3. Vedimme veneet rantaan juuri ennen kuin joen vasemmalle puolelle nousivat jyrkemmät kallionseinät, joidenka jälkeen rantautuminen olisi ollut mahdotonta ennen kosken alkua. Koski alkoi käytännössä jo hieman aikaisemmin, kuin missä rantauduimme, mutta alkupätkä oli helppoa pientä aaltoa ja akanvirta joen vasemmassa reunassa oli iso, joten rantautuminen oli vielä helppoa.

Hetken aikaa koskea tutkailtuamme tulimme tulokseen, että tällä kertaa kannamme ohitse. Muuten koski oli helposti laskettavissa, mutta kosken alkupäässä, sen kääntyessä vasemmalle oli pienen könkään päällä juuri kanootin mentävä rako ja jos tämän raon missaa on vaarana rikkoa kalustonsa teräviin kiviin. Isompiakin aaltoja oli ja veden tulo avokanoottiin oli taattu, mutta kosken puolivälillä olisi ollut hyvä akanvirta, jossa tehdä välityhjennys tarpeen vaatiessa, ennen kuin jatkaa vielä seuraavalle suoralle, jossa oli selkeä linja, mutta isompia aaltoja siinäkin. Emme kuitenkaan halunneet ottaa enään illasta jo hieman herpaantuneina riskiä, että rikomme ystäviämme Kalloa ja Kaislaa.

Kanto-osuus oli lyhyt ja helppokulkuista maastoa vasenta rantaa käyttäen. Kosken yläpuolella mahtavien kallioseinämien päältä löytyi myös mitä mahtavin leiripaikka. Niimpä kantelimme veneemme jo valmiiksi kosken alapuolelle huomista varten ja tavaraa meillä oli sen vertta vähän matkassa, että saisimme ne yhdellä kannolla aamusta. Kantomatkalla ei pituutta ollut juuri enempää kuin 250-300 metriä.

Illalla samanaikaisesti kun mavustelimme päivällistä auringon värjätessä taivaan punaiseksi, tarkastelimme karttaa ja haikeudeksemme huomasimme tämän illan olevan reissun viimeinen, sillä matkaa meillä Vuontisjärvelle ei eään ollut kuin muutama hassu kilometri. Niimpä laitoimme reteästi ja pistimme suut makiaksi jos jonkinmoisilla herkuilla, mitä vielä matkalaisten muonapusseista löytyi ja nautiskelimme lempeästä illasta jälleen seuraavan päivän puolelle, ennen kuin maltoimme pakon sanelemana laittaa maaten, kun silmäluomet vähän väkisten halusivat jo lepuutella itseään. Päivä oli ollut loiskuva ja täydellinen.

Leiri Pahtakosken yläpuolella (kuva: Markus Kumpula)

Ilta värjäsi itsensä punaiseksi (kuva: Markus Kumpula)

5.  Päivä

Aamulla perinteikkäästi aurinko patisti meidät ulos teltoistamme. Aamu oli raukea ja rauhallinen. Pakkasimme leirin kasaan ja kannoimme tavarat kosken ohitse veneittemme luokse. Pahtakosken jälkeen oli seuraavana isona koskena edessä Pöyrisjoen mahti, Kuirinkurkkio, joka onkin koskiluokitukseltaan 4-. Tämä oli oikeastaan ainoa kanto-osuus, johon olimme varautuneet jo etukäteen. Ennen Kuirinkurkkiota joki kuitenkin jatkui Pahtakoskelta hyvä virtaisena ja matkalla oli muutama ykkösluokan koskikin. Hetken melottuamme tulimme pieneen suvantoon, jossa oli saari ja tämän jälkeen joki katosi näkyvistä. Lähemmäksi putoavaa jokea melottaessa kosken pauhu kasvoi ja totesimme, että tästä se taitaa alkaa.

Lukemissamme koskikuvauksissa sanottiin Kuirinkurkkion olevan mahdollista ohittaa molemmilta rannoilta, me otimme oikean rannan. Aluksi innoissamme vetäisimme vain veneet kivikolle ja suuntasimme katsomaan mikä tämän pauhun saa aikaiseksi. Kuirinkurkkio koostui kahdesta jyrkemmin putoavasta könkäästä, joihin ei avokanootilla ainaskaan ollut asiaa. Hetken aikaa koskea ihasteltuamme, suuntasimme takaisin veneille ja valmistauduimme toiseen kanto-osuuteen. Tämäkään ei ollut pitkä, vekkaisin että 400 metriä, joten helpolla päästiin.

Kuirinkurkkion yläosa

Katselemassa Kuirinkurkkiota

Tavaroita takaisin lastatessa yllätyimme, sillä nyt saimme ne reissun ensimmäiset vesipisarat. Kauhistukseksi asti tilanne ei ehtinyt kehkeytyä, sillä tihkusadetta kesti 10 minuuttia, kunnes aurinko teki taas tietään pilvien eteen. Loppumatka oli mielestämme yksi joen parhaista osuuksista. Vettä oli enemmän (tai kiviä vähemmän), kuin aikaisemmin ja päästiin jo kunnolla koskenlaskun makuun. Joki oli jatkuvaa ykkös-kakkosluokan koskea ja mainittakoon erikseen vielä Kirkkokurkkio ja Laakakurkkio, jotka olivat koskiosuuksista vauhdikkaimmat. Kirkkokurkkio oli mutkainen koski, joka kulki ikään kuin pienessä kanjonissa. Me laskimme sen tarkastamatta, eikä siellä ollut kuin loppupuolella yksi isompi aalto, kunhan vain vältteli virran painamasta kanoottia ulkokurvissa vasten kallion seinämiä. Lähes heti Kirkkokurkkion jälkeen oli edessä vielä Laakakurkkio, joka oli hieman isompi köngäs. Siitä läpi vain ja kanoottihan täyttyi oikein kunnolla vedestä, mutta kosken jälkeen oli iso suvanto, jossa oli helppo rantautua ja tyhjentää vene.

Laakakurkkio. Tuosta nuin. (kuva: Markus Kumpula)

Sitten sukellettiin (kuva: Markus Kumpula)

Sitten ponnahdettiin (kuva: Markus Kumpula)

Ja sitten ehti hymyilläkin :) (kuva: Markus Kumpula)

Enää jäljellä oli joen nimikkokosket eli Pöyriskosket. Koski oli pitkä ja helppoa melottavaa, mutta hyvin kivinen. Linjaa katsellessa sai valita, että mille kiville voidaan mielellämme antaa pikku pusu poskelle. Pöyriskoskien jälkeen oli vielä pieni suvanto-osuus ennen kuin saavuimme Vuontisjärven alkupäässä sijaitsevalle uimarannalle, jonne olimme sopineet lopettavamme ja, jonne automme oli ajettu meidän paluuta odottamaan. Hiukan haikein mielin purimme kanootit ja pakkasimme auton. Kuitenkin hymy korvissa onnistuneen reissun ansiosta ja jälleen yhtä muistoa rikkaampana oli hyvä lähteä hurruuttelemaan kotia kohden.

Kaisla ja Oodi nautti täysin siemauksin!

Tiivistääksemme voisimme sanoa Pöyrisjoen olevan meidänkin mielestämme yksi suomen komeimpia erämaajokia, vaihtelevan ympäristön ja kalaisten kristallin kirkkaiden vesien vuoksi. Tulvalla eli alkukesästä uskomme joen luonteen olevan hyvinkin erilainen. Koskissa on enemmän vauhtia, ja osa niistä todennäköisesti helpottuu, kun osa kivistä on piilossa. Näin vähemmällä vedellä heinäkuun puolenvälin aikoihin kosket olivat pieniä, mutta vaativat nopeita suunnanmuutoksia ja melontatekniikoiden hallintaa, joten ehdottomasti aikaisempi melontakokemus on välttämätöntä joelle lähdettäessä. Vaaratilanteisiin tuskin aloittelijatkaan helpommissa koskissa joutuvat, mutta melonta voi käydä turhauttavaksi, jos on koko ajan kivien päällä poikittain keikkumassa ja lisäksi kalusto on tietysti kovilla.

Etukäteistietoja joesta me hankimme sivustolta Ounasjoki.fi (http://ounasjoki.fi/joet/poyrisjoki/), josta löytyy karkea kartta joesta, mutta melontaa helpottavat koskikuvaukset. Lisäksi olimme tulostelleet itsellemme kartan metsähallituksen retkikartta palvelusta internetistä.

Mutta todella tahdomme koko retkikunnan voimin suositella Pöyrisjokea, jokaisen erämelojan ja kalamiehen tai –naisen ”to do- listalle”. Ollaan varmoja, että mekin sinne vielä palataan!

Loiskuvin aurinkoterveisin, Jenni ja Elina