tiistai 15. syyskuuta 2015

Syyspuuhasteluja

Johan on taas aika kuulumisten! Viimoisen kuukauden ajan Oodilta ei ole kuulunut juoksu- ja pyöräilyterveisiä harva se päivä, joten vähintäänkin nyt on aika kertoa mitä Oodille kuuluu. On ollut ikäviä polvivaivoja, tulevien reissujen järjestelyitä ja muitakin asioita hoideltavana, mutta nyt on taas aikaa istahtaa ja mukava saada kertoa teillekin missä mennään. Ulkoilun riemusta ollaan kuitenkin nautittu päivittäin, ilman ei Oodi pärjää.

Tosiaan reilu kuukausi sitten alkoi kiikkujan oikea polvi oireilemaan viheliäällä kivulla polven ulkosyrjässä. Aluksi epäiltiin juoksijanpolvea ja annettiin lepoa ja kortisonia ja se helpotti. Riittävää lepoa se ei kuitenkaan saanut ja kipu palautui kovempana ja ortopedi epäili venähdystä. Nyt oli uskottava levätä. Magneettikuvista kuitenkin paljastui, että kyseessä ei ollut venähdys vaan nimenomaan juoksijan polven aiheuttama tulehdus. Ei se auta, kuin nöyrtyä ja antaa polvelle useamman viikon lepo.

Harmitus oli tietenkin suuri, kun tulossa oli vielä kauan puhuttu Lost in Kajaani seikkailukilpailukin. Harmitukset harmiteltuaan hiihtäjä eli Jenni ja kisasisko Satu Leviltä kuitenkin lähtivät kisaan mukaan kahden hengen Lost- sarjaan. Kisat sujuivatkin Tunturikiitäjiltä hyvin ja loppusijoituksissa tytöt olivat neljänsiä. Lisää kisatuntemuksia kuullaan Jenniltä hieman myöhemmin. Tuloksia voitte kuitenkin käydä kattelemassa täältä: http://www.haastaitsesikunnolla.fi/binary/file/-/id/52/fid/2521/

Valmiina seikkailuun, jes kohta mennään!

Mutta tosissaan ei sitä ole liiaksi harmittelemaan jääty, se ei sillä parane, vaan ollaan nautittu ulkoilun riemusta sen rajoissa, mihin kykenee. Ollaan siis keskitytty yläkroppaa liikuttaviin lajeihin eli lähinnä melontaan ja käyty myös tsekkaamassa kiikkujan suureksi iloksi Levin gondolin ala-aseman uusi boulder- seinä. Ja taitaa olla, että kiikkuja on saanut hiihtäjänkin innostumaan kiikkumisesta! Jeee! Lisäksi ollaan myös nautittu elokuun lopun ja syyskuun mahtavista aurinkoisista keleistä ihan vaan ulkosalla ollen ja jotain pientä puuhastelua harrastellen kuten marjanpoimintaa tai slacklainailua. Ja silloin kun hiihtäjän on tarvinnut nauttia tunturituulesta korkeammalla merenpinnasta, on kiikkuja tutustunut lähialueen joki antimiin ja ihastellut ruskaa vedenpinnan tasolta.

Elokuun loppuun oli kuitenkin vielä yksi Norjan reissu ehdittävä tehdä. Se kun on niin hiihtäjän ja kiikkujan sydäntä lähellä. Jos tällä kertaa ei vuoria päästy ylittämään niin ainakin ylitimme itsemme. Kiikkuja on pitkän haaveillut benjihypystä ja aikaisemmalla norjan reissulla oli käynyt ilmi, että Kåfjordissa olisi juuri täydellinen paikka missä hypätä. Norjan puolelta Haltille menevän tien varrella on parin kilometrin päässä päätieltä ”Gorsa bridge” niminen silta mahtavan kapean kanjonin päällä. Ja sieltähän me hypättiin. Hiihtäjä saatiin haastettua mukaan. Oltiin jo matkaan lähdetty ja Sannan putiikin kohdalla Sonkamuotkassa perinteisen munkkitauon jälkeen hiihtäjä painoi nappulaa ja lähetti varauksen matkaan.

Tämä oli kyllä niin ikimuistoinen juttu, että vieläkin sitä fiilistellään, joten onhan se pakko teillekin kaikille jakaa! Osa teistä on ehkä videon jo nähnytkin, mutta me ainaskin jaksetaan muistella tätä vielä pitkään! Ja se oli niin siistiä, että voitas mennä koska vaan uudestaankin! ;) Tässäpä siis meidän menoa Kåfjordista.

License to bungee jump.
Käytiin tsekkaamassa paikat ennen hyppyä :)


Ja tässä loppukesän ja alkusyksyn puuhasteluja kuvasateen muodossa

Oodin kesäpäivän eväät.
Sellainen aurinkopäivä, että pidettiin kuoharihetki sen kunniaksi.
Slackline-treenit.
Fokuksessa.
Hei vaaaaaan!!!
Jiihaa!! :)  Ja Oodilta Kiitos Terolle!
Saatiin pullopostia. Norjasa kaikki paremmin, pullopostitkin nestemäisiä ;)
Mieletön ilta.
Sielun lepomaisema.
Voiko tällaisena iltana tässä maisemassa olla huolen häivää?
Myllykoski Kuusamossa.
Myllykosken kuohuissa slalom-portit asettavat haastetta lauttamelojille.
Sprintti Käylänkoskessa
Kuusamon osakilpailun ja koko Suomi-cupin voitto RoutaRaftingille!
Löydettiin myös meille passelit sukat.Siinähän  on päivän ruokavalio ;)
Kajakit lepäilevät ilta-auringossa.
Melojat lepäilevät ilta-auringossa.
Verkon laittelua aika kurjassa kelissä
Telttasaunaa. Oli muuten mahtavat löylyt.
Meloimme Kuusamossa vesireittiä Käylästä Jäkälämutkaan Kitkajokea pitkin.


Kunnon kuohuja.
Mahtavia maisemia mahtui matkalle. 

Niskakosken niskalla.

Mainio taukopaikka.
Vastavirtamelojat Oulankajoella. Iso KIITOS Ilkka kuvista ja reissusta! :)
Pyhäpäivä.
Pyhän suuret mustikat, nam!
Ruskaan valmistautuva Pyhätunturi auringon loistaessa.
Viime hetken suunnistusreenit ennen Lost in Kajaania.
Jerisjoella
Jerisjoen ruskaa
Kesänkijärvi ja Kellostapuli upeassa ruskapuvussa
Kuerjoen latvoilta. Ystävämme Juhani lähti matkaan packraftillä
Kesänkijoki ja taustalla tieten Kesänkitunturi

Seuraavassa Jennin tarinaa yhdestä erityisestä reissusta.

Oli synkkä ja myrskyinen yö… Ei, vaan oli tyyni ja sumuinen aamu elokuun lopulla. Ilta oli tuonut hiihtäjän ja kiikkujan Pallasjärven rantaan Muonio-päivän päätteeksi. Aivan sattumalta ei oodilaiset tätä rantaa yöpaikaksi valinneet. Minun eli hiihtäjän oli tarkoitus hilpaista seuraavana päivänä Pallakselta Hettaan Speedcrossit jalassa ja suklaapatukat taskussa. Eli yhden päivän aikana. Ja pitäisipä vielä ehtiä illaksi kämpille Leville ja sieltä vielä naapuritunturiin Ylläkselle ulkoilmaelokuviin. Aamulla oli siis aloitettava.


Kello soi 4.00, kerran torkutus ja unihiekat silmistä pois. Reppu oli pakattu jo edellisiltana ja reitti entuudestaan tuttu rinkkapatikalta muutamaltakin kerralta, joten kaikki oli selvää. 5.30 lopulta aloin laittamaan tossua toisen eteen Pallashotellin parkkipaikalta. Hiukan oli orpo olo sumuiseen tunturiin yksin suunnatessa, kiikkuja kun oli jäänyt Pallasjärvelle vielä unta etsimään, kun ei polvivaivan takia mukaan voinut lähteä. Mutta ai kun tuntui tunturi-ilma juuri siltä, mitä sielu ja keho sillä hetkellä kaipasi. 55 kilometriä tunturiterapiaa ja -meditaatiota, voisiko parempaa olla!
 
Hitunen unihiekkaa taisi tässä vaiheessa olla silmissä :)
Sumun suojissa jossain Taivaskeron rinteillä.
Nammalakurun leiri alkaa lähestyä.

Hapekas ilma kuljetti askelta kevyesti kerolta toiselle ja aikainen lähtö takasi, että sai taivaltaa aika pitkään aivan yksin. Tai no ei yksin, tunturiystävät riekot ja kiirunat kuin myös porot pitivät siitä huolen. Mutta ensimmäiset ihmiset näin vasta Nammalakurussa ja sen jälkeen vasta lähellä Hannukurua. Sama sumu peitti maiseman aina Pahakurulle asti, sen jälkeen aakea tunturimaisema raotti vähän verhoaan ja tarjosi silmälle miellyttävän näyn. 

Montellin maja jäi sinne taakse ja riekkokaverit ylittivät polun takanani.
Seuraava huippu oli Lumikerolla, näkyvyys tuttu ja turvallinen.
Alhaalla Suaskurussa.
Hannukurun kulmilla. 
Katse kantaa kauaksi, kun sumu antaa sille tietä.
Tappurin kohdalla ohitin kolmen hengen miesporukan, jotka totesivat että ”no nyt on hoppu ja ”pitäisikö lähteä peesiin”. No hopultahan se saattoi näyttää toki, kun oma reppuni oli jokusen kiloa kevyempi isoon rinkkaan verrattuna ja askelkin sitä mukaa vähän keveämpi. Tahtini oli kuitenkin aika maltillista hölkkämeininkiä, matka kun tulisi olemaan pisin taivallukseni ikinä juoksujalkaa tehden. Ylämäkiin vaihdoin reippaaseen patikkaan ja tasaset ja alamäet hölköttelin. Harmi, kun en hoksannut pyytää rinkkamiehiä matkaan. Jos Hettaan asti olisivat perässä pysyneet, niin pullakahvit olisin tarjonnut ehottomasti!

Sioskurulta polku jatkuu pitkän ylämäen Pyhäkeron päälle ja viimeiset kilometrit Hettaan jo siintävät. Pyhäkeron päälle asti kroppa toimi moitteettomasti, jaloissa oli energiaa ja mielikin oli löytänyt juoksumoodin. Alamäkijuoksu paljasti kuitenkin oikeaan polvitaipeeseen tulleen jumituksen, joka sen verran ikävältä tuntui, että juoksuaskeleet jäivät loppumatkalla yksittäisiksi. Harmitti vähän, kun muuten tuntui hyvältä hölkötellä ja loppumatkakin olisi ollut helppoa juosta. No, ripeää kävelyä sitten, jotta en myöhästyisi kovin kiikkujalle ilmoittamastani ajasta.

Tässä vaiheessa olin jo juossut varmaan elämäni pisimmän matkan samalla reissulla. Tähän mennessä ;)
Pyhäkeron huippu hupussa.

Ounasjärven ranta tuli lopulta vastaan. Oiva palauttelu-uinti järven toiselle puolellehan siinä olisi ollut tarjolla, mutta hyppäsin kuiten muutaman muun rinkkakävelijän mukana veneeseen. Mahtava kiikkujan huoltoauto saapui noutamaan minut ja pikku fiilistelyhetken jälkeen katse suunnattiin jo illan puuhasteluihin. Kello oli kaksi ja kaverit oli kutsuttu syömään Leville kuudelta. Oli siis aika liikahtaa, vielä olis pari muuttujaa matkan varrella.

- Jenni


Kuten näkyy, kelit ovat tosissaan suosineet ja Oodi on nauttinut siitä täysin siemauksin. Haalimme viimeisetkin kesäiset auringonsäteet talteen syksyisestä ruskan maalaamasta maisemasta nauttien. Meidänkin mieltämme ilahdutti katsella ja muistella vielä viimeisiä yhteisiä naurun ja riemun täyteisiä reissuja tälle syksylle. Tämähän kuulostaa siltä, että Oodi ei siis olisi hetkeen nauttimassa ulkoilun riemusta!? :O Ei se on väärin, Oodi nauttii siitä täysin siemauksin sydän avoinna uusille seikkailuille, unelmaansa eläen! Oodi ei vain ikävä kyllä nauti siitä yhdessä, sillä hiihtäjä ja kiikkuja on suuntaamassa aivan eri suuntiin tätä ihmeellistä maapalloa. Mutta onneksi on tämä ihana internetti ja me voidaan pitää yhteyttä ja jakaa ulkoilun riemua keskenään ja teillekin aina kun vain sitä internettiä tosiaan on käytössä :P

Hiihtäjä on lähdössä toteuttamaan mieletöntä melontareissua kaveriporukan kanssa Nepaliin. 10 päivää Karnali- joella Nepalin länsiosissa keskellä ei mitään. Sieltä matka jatkuu kohti Himalajan vuoristoa patikkareissu mielessä korkeuksiin. Kiikkujan on puolestaan pakko päästä kiikkumaan niin, että sormenpäitä syyhyää. Suuntana on Kanada ja Brittiläinen Kolumbia ja Kalliovuoret ja sieltä jenkkilään Arizonan ja Utahin aavikoiden suuntaan. Kanadassa kiikkujalla asustelee kiikkuja tuttuja, jotka ovat kanssa hulluna myös pyöräilyyn ja korkealta näkemiseen, joten jos vain polvi kestää on tiedossa myös jalkajumppaakin. J

Marraskuun puolenvälin tienoilla ollaan molemmat tulossa takaisin kotituntureille ja voi sitä ihanaa jälleennäkemisen päivää! Yhdistetään taas voimamme ja paljastetaan teille lisää tulevista talven seikkailuista! Reissun aikana päivitetään facebookkiin aina kun voidaan mitä Nepalissa ja Kanadassa tapahtuu. Ja kun vain ehditään niin kirjoitellaan blogiinkin enemmän kuulumisia! Mutta olkaahan erityisesti facebookin taajuudella! Tässä on vielä suuret seikkailut molemmilla edessä. Kesä on ollut jo tähän mennessä niin erityisen mahtava, että ei siihen riitä sanat sitä kuvailemaan. Ollaan kiitollisia kaikesta, mitä ollaan saatu ja ehditty kesän aikana tekemään ja ennen kaikkea kiitollisia siitä, että ollaan saatu tehdä sitä yhdessä ja monien muiden mahtavien ystävien kanssa. Te kaikki olette tehneet tästä kesästä ainutlaatuisen! Kiitos!

Reissuhuumassa kirjoittelivat Elina ja Jenni


Vapaa-ajan filosofiaa

Tuossa yhdessä aikaisemmista teksteistä mainittiinkin jo, että kirjoittelimme meille listan suurista haaveista ja pienistä iloista, joita lähteä tavoittelemaan. Idea listaan saatiin, kun löysimme hiihtäjälle ja kiikkujalle mieluiset kuumat aamujuomat. Hiihtäjälle pienten ilojen teen ja kiikkujalle suurten haaveiden kahvin. Näitä joka aamu sopivasti nautittuna listalle on jo kertynyt yli parikymmentä suurempaa tai pienempää yhteistä haavetta.


Kumpikaan meistä ei arkaile puhua ääneen omista unelmistaan, peloistaan tai ajatuksistaan, joten monesti keskustelumme saavat hieman pintaa syvemmän näkökulman. Ollaan pohdittu ihan vaan olemista, tekemistä, iloa, surua, mikä on oikein, mikä väärin, kaikkea. Omataan hyvin samanlainen ajatus elämää kohtaan ja pidetään samoja arvoja tärkeinä. Näimpä meidän oli helppo yhtenäistää ajatuksemme kirjoituksen muotoon, ja toivomme, että sinäkin unohdut ajattelemaan hetkeksi oman elämäsi tämänhetkisiä polkuja. Kulkevatko ne sinulle mieleisiä reittejä? Yksinkertaisia ajatuksia, joita kohden mekin koitetaan koko ajan pyrkiä, mutta se vaatii useasti itsensä muistuttamista ja opettelua.

Tässä muutamia meidän ajatuksia, joita olemme lähteneet oheisten kuvien kautta purkamaan, ja jotka ovat meitä puhutelleet. Kuvat on otettu Hidasta Elämää- facebook sivulta. Käykäähän tykkäämässä siitäkin! ;)


Elämä ei aina ole helppoa, ja harvemmin menee juuri niin kuin olet suunnitellut tai toivonut jonkin asian tapahtuvan. Jokaisesta hetkestä voi kuitenkin löytää hyviäkin asioita, joskus niiden huomaaminen tai vastaanottamisen mahdollisuus vain tulee paljonkin tapahtuneen jälkeen. Ei ikävistä tai surullisista hetkistä tarvitsekaan väkisin sillä hetkellä vääntää positiivisia tai iloisia ajatuksia. Kaikki tunteet, mitä eteen tulee on koettava ja elettävä, mutta niihin ei tarvitse jäädä kiinni, kun oppii tiedostamaan ja tunnistamaan omia tunteitansa ja ymmärtää niiden olevan ohimeneviä. ’Hyvä on, tänään olen surullinen, mutta tämä ei ole pysyvä olotila, vaan käsiteltyäni tämän tunteen löydän taas uuteen iloisempaan päivään.’

On hienoa, jos elämäänsä taaksepäin katsoessaan pystyy suhtautumaan tapahtuneisiin asioihin sopivalla kiitollisuudella. Kiitollisuudella siitä, että ne käänteet ovat kuljettaneet minut tähän päivään ja tehneet minusta tällaisen. ’Olen saanut matkan varrella oppia kokemuksista ja toivottavasti viisastunutkin.’ On hyvä joskus ajatella myös elämänsä varrella kohtaamiaan ihmisiä ja olla kiitollinen myös heille ja heistä. Jokaisella on ollut vaikutus elämääni.

Tästä hetkestä on tärkeää nähdä myös eteenpäin. Haaveet ja unelmat kuljettavat meitä päivästä toiseen. On siis uskallettava luottaa huomiseen ja siihen että vielä tapahtuu hyviä asioita. Tämän luottamuksen avulla pystyy elämään paremmin tässä päivässä ja hetkessä. Ja ympärilleen katsomalla voi huomata, että kaikki mitä meillä on tässä hetkessä. Miksi siis ei laittaisi rakkauttansa täysillä peliin?


Varmaan yksi rohkeimmista asioista, mitä ihminen voi eläessään tehdä on olla oma itsensä. Olla oma itsensä silloinkin, kun muiden ajatukset tahtovat taivuttaa johonkin toiseen muottiin. On hienoa löytää oma intohimonsa, oma mielenkiinnon kohteensa, josta saa käsittämättömän paljon voimaa ja energiaa. Tuo intohimon voima voi tehdä helpommaksi elää omannäköistä elämää. Mitä sitten jos tykkäät tanssia paljain varpain ruohikolla keijusiivet selässä, anna mennä vain! Heittäytyminen on jatkuvaa opettelua, se vaatii työstämistä ja rohkeutta. Sen valitsemista, että ei anna pelon, häpeän,  jännityksen tai minkään muun hallita itseänsä. Nekin tunteet ovat meissä kaikissa, mutta ne tiedostettuaan niitä voi oppia mielen avulla säätelemään.


Meillä länsimaissa on kovin paljon kaikkea, elämä on yltäkylläistä monin tavoin. Kiitollisuus on hyvä lisä tämän kaiken hyvän keskelle. Se auttaa näkemään ison kokonaisuuden lisäksi pieniä, välillä itsestään selviksi muuttuvia, asioita. Kiitollisuus luo hyvän positiivisen vireen elämään. Hyvä keino tarkastella kiitollisuutta on kirjata ylös isompia ja pienempiä kiitollisuuden aiheita elämästään. Tätä kun jatkaa säännöllisesti, voi kiitollisuudesta tulla ajattelutapa. Ja sehän on vain hyvä lisä elämään! Eikä pidä unohtaa, että pelkän ajattelun lisäksi kiitollisuutensa voi ja kannattaa sanoa ääneen. Sillä saa tuplahyvää aikaan. Sillä ”Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia” (Samuli Putro)


Niin, elämä on aika hyvää, jos se sisältää näitä asioita. Unihan on kaiken perusta, sen arvo on mittaamaton. Uni hoivaa ja huoltaa, se järjestää ja ratkoo asioita. Nauru rentouttaa ja poistaa stressiä, se tekee elämästä kepeää. Iloiset tanssit vievät pois arjen askareista ja tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle. Musiikki menee ihon alle ja liikkeet tulevat luonnostaan. Mielenkiintoiset keskustelut opettavat meille meistä itsestämme ja toisistamme. Luomme uutta ja ymmärrämme taas hitusen paremmin. Seikkailut avartavat meille maailmaa. Ne antavat meille myös muistoja, joiden lämmössä voi viettää miellyttäviä hetkiä. Lämpimillä halauksilla hellimme toisiamme, annamme toivoa ja välitämme. Sisältäähän tämäkin päivä näitä asioita? 



Tavoittelemme tietenkin kaikkien osien tasapainoa, jotta onni olisi täydellistä. On kuitenkin mitä todennäköisintä, että jokin osa tai asia elämästä ei ole juuri tällä hetkellä optimaalisimmassa tilassa. Vaihtoehtoina on siis todeta, että elämä on surkeaa tai sitten katsoa elämää sen kautta, mitä minulla jo tässä on. ’Minullahan onkin monta hyvää juttua meneillään ja elämässäni on monta hyvää ihmistä, joiden kanssa saan jakaa näitä kokemuksia.’ Elämä on siis aina hieman keskeneräistä. Täydellinen hetki löytyykin joka kerta siitä, kun päättää olla tyytyväinen siitä, mitä elämässä tällä hetkellä on. 


Muumeissa joku sanoo: ”Olen löytänyt ensimmäisen ystävän ja siis todella alkanut elää”. Ystävyys on mielettömän tärkeä ja hieno asia. Ystävien kanssa koetaan seikkailuja, nauretaan yhdessä, jaetaan kokemuksia, kerrotaan tarinoita, muistellaan menneitä, puolitetaan huolia, haaveillaan tulevista eli siis eletään elämää yhdessä. Ystävän kanssa ollaan välillä myös hiljaa, silloinkin ollaan läsnä toiselle. Aina ei edes löydy sanoja, mutta silti tietää ystävän ymmärtävän. Sellaiset hetket ja ystävät ovat kultaakin arvokkaampia.



On tärkeää, että osaa haaveilla suuresti, sillä juuri ne haaveet ja tavoitteet saavat meidät nousemaan joka aamu sängystä täynnä virtaa ja valmiina alkamaan tekemään asioita meidän haaveidemme määräämään suuntaan. Suuret asiat vain monesti tulevat hyvinkin pienissä lähetyksissä ja ne eivät tule itsestään. Näimpä väistämättä me ajaudumme ajoittain ajattelemaan, että haaveet tuntuvat mahdottoman kaukaisilta, jopa ehkä mahdottomilta, ja motivaatiomme kokee notkahduksen. Tällöin meidän on muistettava, että kaikki suuri on alkanut joskus pienestä. Ilman, että kokeilemme mihin oikein pystymmekään emme saa koskaan tietää. Joten mitä voimme menettää? Tulemme epäonnistumaan, tulemme onnistumaan, molemmat kasvattavat ja kuljettavat meitä lähemmäksi haaveitamme. Jokaisella on mahdollisuus lähteä tavoittelemaan unelmiaan, askel kerrallaan. Jokaiseen päivään voidaan mahduttaa jotakin, mikä saa meidät iloiseksi ja onnelliseksi ja vievät meitä unelmiamme kohti. Ja muista, vaikka epäonnistuisimmekin konkreettisessa tavoitteessamme, emme me ole epäonnistuneita, ”Se on se matka, ei niinkään se määränpää”, me olemme nähneet, kokeneet, nauraneet ja kasvaneet.


Meillä on velvollisuuksia ja määrättyjä tehtäviä, jotka ottavat oman aikansa päivittäin. Meillä on perhettä; lapsia, vanhempia, isovanhempia, joiden kanssa saamme jakaa aikaamme. Joskus kuulemme kuitenkin sanottavan, että velvoitteet vievät kaiken aikamme ja meillä ei ole aikaa ollenkaan itsellemme ja asioille, jotka saavat meidät iloiseksi. Monesti ilon aiheet ja onnelliset asiat mitataan liian suuressa mittapuussa, ei siksi, ettemmekö osaisi iloita pienestä, olemme vain sokaistuneet näkemään elämän pienet ilot. Joka päivään meillä on mahdollista sisällyttää edes jotakin pientä, mikä saa hymyn nousemaan kasvoillemme; ehkä se on kynttilät, hyvä kirja, metsässä olo, kutominen, kuppi hyvää teetä, jotakin pientä mistä voimme nauttia päivittäin. Mikäli huomaat, että päivääsi ei mahdu yhtään mielekästä asiaa on aika todennäköisesti uskaltaa avata ovet muutokselle. Nyt kynä ja paperi käteen ja onnellisuustehtävän pariin!


Huominen on hyvä päivä! Niin on, mutta tänään on vielä parempi. Monesti sanotaan, että ”no teen sen huomenna.” Ja ei hätää välillä saa olla laiska, jätä se huomiselle. Mutta älä liian usein! Elä joka päivä kuin se olisi viimeinen, on yksi parhaista elämänohjeista. Silloin toimimme rohkeasti, epäröimättä, itseemme luottaen, rakastaen, kiitollisina. Vaikutamme täällä loppupelissä sen vertta vähän aikaa, että eletään se aika täysillä, niin pitkään kun vielä voimme. Sillä mitään emme saa mukaamme, kaikki tapahtuu nyt. Uskalla sanoa useammin, kyllä! Luota itseesi ja sitä kautta luota muihin, monta ovea jää avaamatta ja kokemusta kokeilematta, kun epäröit liikaa. Säilytä lapsenomainen mielihuvitus ja uskaliaisuus loppuun saakka. Hyvänä esimerkkinä hetki sitten tapaamamme vanha rouva apuvälineiden avustamana vietti kesäpäivää festareilla tanssien musiikin tahtiin hymy korvissa, arastelematta, täysillä! ”Tähtikirkkaan taivaan alla on elettävä huolella” (Matti Johannes Koivu)

Toivomme, että saat näistä jakamistamme ajatuksista inspiraatiota omaan elämääsi ja ehkä innostuksen ottaa tänään pieni askel kohti unelmiasi. Nauravan kulkurin sanoin, "elän täysillä hetkessä, matkalla nauttien retkestä". Joka päivä on uusi mahdollisuus.

Terveisin vapaa-ajan filosofit, Elina ja Jenni