maanantai 19. lokakuuta 2015

Lost In Kajaani - tunnelmia



Koko kesän odotettu seikkailukisa Lost in Kajaani käytiin syyskuun puolivälissä. Alkuperäissuunnitelmista poiketen kiikkuja joutui jättämään seikkailun väliin juoksijanpolven takia, mikä tarvitsisi lepoa parantuakseen. Niinpä kisaan suunnisti hiihtäjä yhdessä kisasisko Satun kanssa. Tässä vähän tunnelmapaloja reissusta ja kuvia kisan varrelta, enimmäkseen kyllä kisakumppaneistamme. Kisakuvat on ottanut Vaarojen valokuvaajat ry.

Kisaan valmistautumisesta sen verran mainittakoon, että kaikki oli sujunut Oodin aiempien seikkailujen tapaan totutun mallikkaasti, viime hetkille asti. Kolmikon yhteistreenit olivat vähäisiä johtuen maantieteellisistä sijainneista, mutta treenit olivat sitäkin laadukkaampia. Suunnistustreenien vähäisyys tosin huoletti hiihtäjää kisan lähestyessä, mutta viime hetkillä tilanteeseen tuli parannusta. Ihan kaikkea, mitä valmistautuakseen olisi voinut tehdä, ei siis ehditty tehdä mutta kaikki se korvattiin seikkailun riemulla ja innostuksella. 

Kompassisuuntaa etsimässä.

Niinpä koitti siis perjantaiaamu Kajaanissa ja mikä päivä koittikaan! Aurinko paistoi kuin Suomen kesässä parhaimmillaan ja fiilis seikkailuun oli hyvä. Seikkailureppu oli täytetty jo edellisiltana, joten aamupalan kautta kisapaikalle kasaamaan pyörät, hankkimaan kartat, kiristämään kengännauhat ja yhteiskuvan kautta viivalle odottamaan. Ennen starttia oli jännä, odotuksentäyteinen olo. Seuraavan vuorokauden ja puolikkaan aikana kulkisimme 180 kilometriä pyöräillen, juosten, meloen, suunnistaen ja tehtäviä ratkoen. Siis siten kuin me tykätään mennä! 

Valmiina!
 
Varusteet tsekattu.

Ensimmäisenä kisapäivänä sitten pyöräiltiin, juostiin, suunnistettiin ja tehtiin tehtäviä. Ekan päivän kivoin rasti taisi olla muutaman kilsan pituisen järven ympärijuoksu, polkua tai polutta tietenkin. Kroppa on lämmennyt ja lihakset ja mieli heränneet. Silloin tuntuu askel kevyeltä ja jouduttavalta. Se oli se fiilis silloin. Toinen mieleen jäänyt rasti ekalta päivältä oli vaijeriliuku, kiva mahanpohjakutkutus muutaman sadan metrin matkalla ehdittiin saada. Ja hoksattiin, että ne muut köysihommat on Extremely Lost-sarjassa eli kolmen hengen sarjassa. Siksikin siihen on ensi vuonna osallistuttava. ;) Suppailurasti oli perjantain vesipiste eli kuivin varpain ei päivästä selvitty.
 
Esimerkillinen vaijeriliuku.

Angry Birds-puistovierailu.



Kiipeämällä saatiin leiripaikan nimi selville.

Ilta alkoi hämärtää, kun suunnattiin Satun kanssa perjantain maalia kohti, otsalamppuhommia siis. Ja vieläpä reilusti ennen kuin se meni kiinni. Ehdittäisiin siis vaihtaa kuivaa päälle, teltta pystyyn ja kokata ilta-ateria ennen seuraavaan päivään liittyvää kapteenikikokousta. Olikin aika mukava pukea leiripaikalla odottaneet kuivat vaatteet päälle ja saada lämpöä kehoon. Päivä oli sujunut hyvin ilman mitään suurempia ongelmia, joten makoisat neljän tunnin unet odottivat ennen kisan jatkumista.
 
Lämmintä ylle.

Toinen kisapäivä alkoi meillä kello 6.30 juoksuprologilla. Ja jotta juoksu ei olisi ihan mikä tahansa aamuhölkkä, oli yksi rasti laitettu vaaran laelle ja toinen vaaran alla sijaitsevalle suolle. Tästä yhtälöstä jo varmaan arvaakin, että kengät eivät lauantaina olleet kuivat. Lauantaipäivä jatkui pitkillä pyöräosuuksilla, välillä rullailtiin polkujen sijaan pitkiä maantieosuuksiakin. Maastopyörä oli nimensä veroinen, maastoahan se on asfalttikin.  Matka eteni Vuokatin suunnilta kohti Kajaanin keskustaa, missä kisan lähtö ja loppumaali olivat. Toisena kisapäivänä oli useita suunnistusrasteja, armeijan esterata, traktorirenkaan pyöritystä, kanoottimelontaa järvellä ja ehkä haastavimpana uintitehtävä. Haastavuuskerrointa lisäsi se, että veden lämpötila oli varmasti lähempänä nollaa kuin kahtakymmentä. Satulle iso peukku tästä, me polskuteltiin!!:)

Upea usva-aamu. Tähän olisi voinut jäädä ihmettelemään, mutta nyt ei joutanut. :)
Kisakumppaneiden näyte siitä, kuinka pullot kumotaan. Joku oli kuulemma saanut kaikki kolme kerralla kumoon. Peukku sille!
Ja meloo.
Tässä on muistipeli kyseessä.
Armeijan esteradalla.
Oli hy-hy-hyytävää vettä. Jäämerikin on tuntunut lämpimämmältä tänä kesänä. Kisaan mahtui paljon hauskoja tehtäviä peruspyöräilyn, suunnistuksen ja juoksun sekaan. Tämä yhtenä niistä.


Uinnin jälkeen saavuttiin maalialueena toimineelle urheilukentälle. Vielä ei kuitenkaan ollut maalin aika, vaan muutama suunnistusrasti lähirakennuksissa ja hyppyrimäen maastoissa odotti etsijöitänsä ennen ajan pysäyttämistä. Ammattikorkeakoulun tiloissa olleet sisärastit paljastivat mieluisan uutisen: talviseikkailu Kajaanissa järjestetään keväällä 2016. Hiihtäjän kalenteriin napsahti siinä vaiheessa uusi merkintä! Talvi sai jäädä odottamaan ja Tunturikiitäjien matka jatkui vielä maastorasteille. Polkuja meni sinne tänne ja rasteja riittäisi. Homma sai kuitenkin ikävän lopun, kun hiihtäjä hyppäsi huolettomasti kiveltä alas niin kuin tähänkin asti. Askel pehmeälle sammalalustalle yhden jalan varaan vaan ei ollut optimaalinen, vasen polvi vääntyi ja napsahduksesta hiihtäjä tiesi, että nyt ei ollut hyvä. Päästiin omin avuin metsästä pois ja maaliin. Tunnelma hiihtäjän mielessä oli ristiriitainen. Mahtava seikkailu kahden päivän ajan hyvällä mielellä ja hyvässä seurassa! Mutta polvi huoletti.

Jotta polvihuolien alle ei unohtuisi kisasaavutus, niin kerrataanpa. Tunturikiitäjät eli Satu ja Jenni siis neljänsiä Lost-sarjan naisissa, jee! 180 kilometriä ja yhteensä 21 tuntia, 42 minuuttia ja 33 sekuntia plus vähän sakkoja päälle viimeisien rastien puuttumisista. Me oltiin tyytyväisiä ja tästä saatiin kipinää uusiin seikkailuihin!

Kiitos Satu, mahtava tsemppi!! Ja myöskin järjestäjille kiitos, hieno tapahtuma!

-Hiihtäjä

P.s. Polvesta löytyi eturistiside-ja kierukkavamma, ja jotta harrastamiset voi jatkua, niin polvi on leikattava. Operaatio on ensi viikolla ja sitten alkaa kuntoutus teemalla ’kevääksi kuntoon’. Mulla niiiiin siintää huhtikuun hanget silmissä ja mun Telepuikot oottaa jo oven pielessä!  Mutta ennen laskuhommia muuta ulkoilun riemua.:) 


”Maisemat vaihtuu kun matka taittuu, hymy nousee huulille huolet haihtuu. ” (Jukka Poika)


Ja jos innostuit Lost In Kajaani -kisasta, niin kurkkaapa tästä: http://www.haastaitsesikunnolla.fi/lost+in+kajaani+adventure/ Se järjestetään taas ens vuonna! 


tiistai 15. syyskuuta 2015

Syyspuuhasteluja

Johan on taas aika kuulumisten! Viimoisen kuukauden ajan Oodilta ei ole kuulunut juoksu- ja pyöräilyterveisiä harva se päivä, joten vähintäänkin nyt on aika kertoa mitä Oodille kuuluu. On ollut ikäviä polvivaivoja, tulevien reissujen järjestelyitä ja muitakin asioita hoideltavana, mutta nyt on taas aikaa istahtaa ja mukava saada kertoa teillekin missä mennään. Ulkoilun riemusta ollaan kuitenkin nautittu päivittäin, ilman ei Oodi pärjää.

Tosiaan reilu kuukausi sitten alkoi kiikkujan oikea polvi oireilemaan viheliäällä kivulla polven ulkosyrjässä. Aluksi epäiltiin juoksijanpolvea ja annettiin lepoa ja kortisonia ja se helpotti. Riittävää lepoa se ei kuitenkaan saanut ja kipu palautui kovempana ja ortopedi epäili venähdystä. Nyt oli uskottava levätä. Magneettikuvista kuitenkin paljastui, että kyseessä ei ollut venähdys vaan nimenomaan juoksijan polven aiheuttama tulehdus. Ei se auta, kuin nöyrtyä ja antaa polvelle useamman viikon lepo.

Harmitus oli tietenkin suuri, kun tulossa oli vielä kauan puhuttu Lost in Kajaani seikkailukilpailukin. Harmitukset harmiteltuaan hiihtäjä eli Jenni ja kisasisko Satu Leviltä kuitenkin lähtivät kisaan mukaan kahden hengen Lost- sarjaan. Kisat sujuivatkin Tunturikiitäjiltä hyvin ja loppusijoituksissa tytöt olivat neljänsiä. Lisää kisatuntemuksia kuullaan Jenniltä hieman myöhemmin. Tuloksia voitte kuitenkin käydä kattelemassa täältä: http://www.haastaitsesikunnolla.fi/binary/file/-/id/52/fid/2521/

Valmiina seikkailuun, jes kohta mennään!

Mutta tosissaan ei sitä ole liiaksi harmittelemaan jääty, se ei sillä parane, vaan ollaan nautittu ulkoilun riemusta sen rajoissa, mihin kykenee. Ollaan siis keskitytty yläkroppaa liikuttaviin lajeihin eli lähinnä melontaan ja käyty myös tsekkaamassa kiikkujan suureksi iloksi Levin gondolin ala-aseman uusi boulder- seinä. Ja taitaa olla, että kiikkuja on saanut hiihtäjänkin innostumaan kiikkumisesta! Jeee! Lisäksi ollaan myös nautittu elokuun lopun ja syyskuun mahtavista aurinkoisista keleistä ihan vaan ulkosalla ollen ja jotain pientä puuhastelua harrastellen kuten marjanpoimintaa tai slacklainailua. Ja silloin kun hiihtäjän on tarvinnut nauttia tunturituulesta korkeammalla merenpinnasta, on kiikkuja tutustunut lähialueen joki antimiin ja ihastellut ruskaa vedenpinnan tasolta.

Elokuun loppuun oli kuitenkin vielä yksi Norjan reissu ehdittävä tehdä. Se kun on niin hiihtäjän ja kiikkujan sydäntä lähellä. Jos tällä kertaa ei vuoria päästy ylittämään niin ainakin ylitimme itsemme. Kiikkuja on pitkän haaveillut benjihypystä ja aikaisemmalla norjan reissulla oli käynyt ilmi, että Kåfjordissa olisi juuri täydellinen paikka missä hypätä. Norjan puolelta Haltille menevän tien varrella on parin kilometrin päässä päätieltä ”Gorsa bridge” niminen silta mahtavan kapean kanjonin päällä. Ja sieltähän me hypättiin. Hiihtäjä saatiin haastettua mukaan. Oltiin jo matkaan lähdetty ja Sannan putiikin kohdalla Sonkamuotkassa perinteisen munkkitauon jälkeen hiihtäjä painoi nappulaa ja lähetti varauksen matkaan.

Tämä oli kyllä niin ikimuistoinen juttu, että vieläkin sitä fiilistellään, joten onhan se pakko teillekin kaikille jakaa! Osa teistä on ehkä videon jo nähnytkin, mutta me ainaskin jaksetaan muistella tätä vielä pitkään! Ja se oli niin siistiä, että voitas mennä koska vaan uudestaankin! ;) Tässäpä siis meidän menoa Kåfjordista.

License to bungee jump.
Käytiin tsekkaamassa paikat ennen hyppyä :)


Ja tässä loppukesän ja alkusyksyn puuhasteluja kuvasateen muodossa

Oodin kesäpäivän eväät.
Sellainen aurinkopäivä, että pidettiin kuoharihetki sen kunniaksi.
Slackline-treenit.
Fokuksessa.
Hei vaaaaaan!!!
Jiihaa!! :)  Ja Oodilta Kiitos Terolle!
Saatiin pullopostia. Norjasa kaikki paremmin, pullopostitkin nestemäisiä ;)
Mieletön ilta.
Sielun lepomaisema.
Voiko tällaisena iltana tässä maisemassa olla huolen häivää?
Myllykoski Kuusamossa.
Myllykosken kuohuissa slalom-portit asettavat haastetta lauttamelojille.
Sprintti Käylänkoskessa
Kuusamon osakilpailun ja koko Suomi-cupin voitto RoutaRaftingille!
Löydettiin myös meille passelit sukat.Siinähän  on päivän ruokavalio ;)
Kajakit lepäilevät ilta-auringossa.
Melojat lepäilevät ilta-auringossa.
Verkon laittelua aika kurjassa kelissä
Telttasaunaa. Oli muuten mahtavat löylyt.
Meloimme Kuusamossa vesireittiä Käylästä Jäkälämutkaan Kitkajokea pitkin.


Kunnon kuohuja.
Mahtavia maisemia mahtui matkalle. 

Niskakosken niskalla.

Mainio taukopaikka.
Vastavirtamelojat Oulankajoella. Iso KIITOS Ilkka kuvista ja reissusta! :)
Pyhäpäivä.
Pyhän suuret mustikat, nam!
Ruskaan valmistautuva Pyhätunturi auringon loistaessa.
Viime hetken suunnistusreenit ennen Lost in Kajaania.
Jerisjoella
Jerisjoen ruskaa
Kesänkijärvi ja Kellostapuli upeassa ruskapuvussa
Kuerjoen latvoilta. Ystävämme Juhani lähti matkaan packraftillä
Kesänkijoki ja taustalla tieten Kesänkitunturi

Seuraavassa Jennin tarinaa yhdestä erityisestä reissusta.

Oli synkkä ja myrskyinen yö… Ei, vaan oli tyyni ja sumuinen aamu elokuun lopulla. Ilta oli tuonut hiihtäjän ja kiikkujan Pallasjärven rantaan Muonio-päivän päätteeksi. Aivan sattumalta ei oodilaiset tätä rantaa yöpaikaksi valinneet. Minun eli hiihtäjän oli tarkoitus hilpaista seuraavana päivänä Pallakselta Hettaan Speedcrossit jalassa ja suklaapatukat taskussa. Eli yhden päivän aikana. Ja pitäisipä vielä ehtiä illaksi kämpille Leville ja sieltä vielä naapuritunturiin Ylläkselle ulkoilmaelokuviin. Aamulla oli siis aloitettava.


Kello soi 4.00, kerran torkutus ja unihiekat silmistä pois. Reppu oli pakattu jo edellisiltana ja reitti entuudestaan tuttu rinkkapatikalta muutamaltakin kerralta, joten kaikki oli selvää. 5.30 lopulta aloin laittamaan tossua toisen eteen Pallashotellin parkkipaikalta. Hiukan oli orpo olo sumuiseen tunturiin yksin suunnatessa, kiikkuja kun oli jäänyt Pallasjärvelle vielä unta etsimään, kun ei polvivaivan takia mukaan voinut lähteä. Mutta ai kun tuntui tunturi-ilma juuri siltä, mitä sielu ja keho sillä hetkellä kaipasi. 55 kilometriä tunturiterapiaa ja -meditaatiota, voisiko parempaa olla!
 
Hitunen unihiekkaa taisi tässä vaiheessa olla silmissä :)
Sumun suojissa jossain Taivaskeron rinteillä.
Nammalakurun leiri alkaa lähestyä.

Hapekas ilma kuljetti askelta kevyesti kerolta toiselle ja aikainen lähtö takasi, että sai taivaltaa aika pitkään aivan yksin. Tai no ei yksin, tunturiystävät riekot ja kiirunat kuin myös porot pitivät siitä huolen. Mutta ensimmäiset ihmiset näin vasta Nammalakurussa ja sen jälkeen vasta lähellä Hannukurua. Sama sumu peitti maiseman aina Pahakurulle asti, sen jälkeen aakea tunturimaisema raotti vähän verhoaan ja tarjosi silmälle miellyttävän näyn. 

Montellin maja jäi sinne taakse ja riekkokaverit ylittivät polun takanani.
Seuraava huippu oli Lumikerolla, näkyvyys tuttu ja turvallinen.
Alhaalla Suaskurussa.
Hannukurun kulmilla. 
Katse kantaa kauaksi, kun sumu antaa sille tietä.
Tappurin kohdalla ohitin kolmen hengen miesporukan, jotka totesivat että ”no nyt on hoppu ja ”pitäisikö lähteä peesiin”. No hopultahan se saattoi näyttää toki, kun oma reppuni oli jokusen kiloa kevyempi isoon rinkkaan verrattuna ja askelkin sitä mukaa vähän keveämpi. Tahtini oli kuitenkin aika maltillista hölkkämeininkiä, matka kun tulisi olemaan pisin taivallukseni ikinä juoksujalkaa tehden. Ylämäkiin vaihdoin reippaaseen patikkaan ja tasaset ja alamäet hölköttelin. Harmi, kun en hoksannut pyytää rinkkamiehiä matkaan. Jos Hettaan asti olisivat perässä pysyneet, niin pullakahvit olisin tarjonnut ehottomasti!

Sioskurulta polku jatkuu pitkän ylämäen Pyhäkeron päälle ja viimeiset kilometrit Hettaan jo siintävät. Pyhäkeron päälle asti kroppa toimi moitteettomasti, jaloissa oli energiaa ja mielikin oli löytänyt juoksumoodin. Alamäkijuoksu paljasti kuitenkin oikeaan polvitaipeeseen tulleen jumituksen, joka sen verran ikävältä tuntui, että juoksuaskeleet jäivät loppumatkalla yksittäisiksi. Harmitti vähän, kun muuten tuntui hyvältä hölkötellä ja loppumatkakin olisi ollut helppoa juosta. No, ripeää kävelyä sitten, jotta en myöhästyisi kovin kiikkujalle ilmoittamastani ajasta.

Tässä vaiheessa olin jo juossut varmaan elämäni pisimmän matkan samalla reissulla. Tähän mennessä ;)
Pyhäkeron huippu hupussa.

Ounasjärven ranta tuli lopulta vastaan. Oiva palauttelu-uinti järven toiselle puolellehan siinä olisi ollut tarjolla, mutta hyppäsin kuiten muutaman muun rinkkakävelijän mukana veneeseen. Mahtava kiikkujan huoltoauto saapui noutamaan minut ja pikku fiilistelyhetken jälkeen katse suunnattiin jo illan puuhasteluihin. Kello oli kaksi ja kaverit oli kutsuttu syömään Leville kuudelta. Oli siis aika liikahtaa, vielä olis pari muuttujaa matkan varrella.

- Jenni


Kuten näkyy, kelit ovat tosissaan suosineet ja Oodi on nauttinut siitä täysin siemauksin. Haalimme viimeisetkin kesäiset auringonsäteet talteen syksyisestä ruskan maalaamasta maisemasta nauttien. Meidänkin mieltämme ilahdutti katsella ja muistella vielä viimeisiä yhteisiä naurun ja riemun täyteisiä reissuja tälle syksylle. Tämähän kuulostaa siltä, että Oodi ei siis olisi hetkeen nauttimassa ulkoilun riemusta!? :O Ei se on väärin, Oodi nauttii siitä täysin siemauksin sydän avoinna uusille seikkailuille, unelmaansa eläen! Oodi ei vain ikävä kyllä nauti siitä yhdessä, sillä hiihtäjä ja kiikkuja on suuntaamassa aivan eri suuntiin tätä ihmeellistä maapalloa. Mutta onneksi on tämä ihana internetti ja me voidaan pitää yhteyttä ja jakaa ulkoilun riemua keskenään ja teillekin aina kun vain sitä internettiä tosiaan on käytössä :P

Hiihtäjä on lähdössä toteuttamaan mieletöntä melontareissua kaveriporukan kanssa Nepaliin. 10 päivää Karnali- joella Nepalin länsiosissa keskellä ei mitään. Sieltä matka jatkuu kohti Himalajan vuoristoa patikkareissu mielessä korkeuksiin. Kiikkujan on puolestaan pakko päästä kiikkumaan niin, että sormenpäitä syyhyää. Suuntana on Kanada ja Brittiläinen Kolumbia ja Kalliovuoret ja sieltä jenkkilään Arizonan ja Utahin aavikoiden suuntaan. Kanadassa kiikkujalla asustelee kiikkuja tuttuja, jotka ovat kanssa hulluna myös pyöräilyyn ja korkealta näkemiseen, joten jos vain polvi kestää on tiedossa myös jalkajumppaakin. J

Marraskuun puolenvälin tienoilla ollaan molemmat tulossa takaisin kotituntureille ja voi sitä ihanaa jälleennäkemisen päivää! Yhdistetään taas voimamme ja paljastetaan teille lisää tulevista talven seikkailuista! Reissun aikana päivitetään facebookkiin aina kun voidaan mitä Nepalissa ja Kanadassa tapahtuu. Ja kun vain ehditään niin kirjoitellaan blogiinkin enemmän kuulumisia! Mutta olkaahan erityisesti facebookin taajuudella! Tässä on vielä suuret seikkailut molemmilla edessä. Kesä on ollut jo tähän mennessä niin erityisen mahtava, että ei siihen riitä sanat sitä kuvailemaan. Ollaan kiitollisia kaikesta, mitä ollaan saatu ja ehditty kesän aikana tekemään ja ennen kaikkea kiitollisia siitä, että ollaan saatu tehdä sitä yhdessä ja monien muiden mahtavien ystävien kanssa. Te kaikki olette tehneet tästä kesästä ainutlaatuisen! Kiitos!

Reissuhuumassa kirjoittelivat Elina ja Jenni